Miten elvyttää maaseutua?

Hiljattain kuulin, että keskusta-alueen kaupasta ei tahdo löytyä suomalaista porsaan fileetä. Toisaalta olen itsekin huomannut, että kotimainen naudan jauheliha on usein lopussa. Raakamaito hylly puolestaan oli tyhjänä, kun viime viikolla kävin kaupassa.

Samaan aikaan Mikkelin lähialueen maanviljelijä miettii, pitäisikö lopettaa toiminta, kun ei kannata. Miten paikallinen lihantuottaja saisi perheensä elätettyä? Kauppa maksaa puolet huonompaa hintaa kuin muualla Euroopassa. Onko Mikkelillä varaa menettää enää yhtäkään alkutuottajaa?

Jotain on pahasti pielessä, jos paikallisenkin täytyy lähteä Saimaa Gastronomy kierrokselle, että saisi nauttia paikallisia herkkuja. Miksi niitä ei vaan saisi helposti lähikaupasta?

Tiedän kaksi pientilaa, jotka lopettivat maidontuotannon viime vuonna Mikkelin seudulla. Todellisuudessa lopettaneita tiloja on tietysti paljon enemmän. Noin 60 vuoden aikana Suomessa on lopettanut toimintansa yli 200 000 tilaa. Se on suuri rakenteellinen muutos, joka täällä on tapahtunut. Samaan aikaan omavaraisuus on kaventunut, tietotaitoa on mennyt hautaan ja maalaisjärkeä on kadonnut.

Kuka nuori haluaisi maanviljelijäksi kun kyläkoulut on viety, elämä tehty lähes mahdottomaksi maaseudulla ja kaupunkilaiset syyttävät ilmastonmuutoksesta maanviljelijää? Tukijärjestelmästä saatu tulo siirtyy suoraan kauppiaan taskuun monopolipelissä, jota maataloudeksi voidaan kutsua. Toisaalta lähes miljoona suomalaista miettii vakavasti maalle muuttoa.

Kun nämä tilat lopettivat, siinä samalla hävisi alueen kulttuuriperintöä, tietoa ja taitoa. Onneksi rekoringit toimivat, sieltä saa kuka tietää ja ehtii hakea. Lisäksi tuottaja saa paremman hinnan. Raakamaitoakin saa taas kaupasta, mikäli se ei ole loppu. Ehkä joltain tilaltakin voisi saada, jos se ei ole ehtinyt lopettaa toimintaansa. Mikä neuvoksi? Olisipa upeaa, kun asenne ilmapiiri tukisi paikallista toimintaa ja tuotantoa. Sitähän ne vierailijatkin täältä hakee, paikallista. Mutta kuka sen tuottaa?