Kuolleiden järvien karmea perintö
Kolme vuotta sitten kirjoitin kuolleesta järvestä Savonlinnassa. Mielenkiintoni heräsi uutisesta:" Enonkosken kaivoksen tappama järvi on edelleen kuollut" (Puruvesi, 18.5.2021)
Halusin omin silmin nähdä, mitä tarkoittaa kuollut järvi. Selvisi, että järviä on yhden sijaan kaksi. Kaivoksen jäljiltä on perintönä 100 hehtaarin rikastehiekkajätealue, josta rikki- ja raskasmetallipitoiset myrkyt valuvat ympäröiviin järviin ja Saimaaseen.
Eikä tämä ollut yksittäistapaus. Itä-Suomen yliopiston opiskelijat olivat ottaneet näytteitä kaivoksen jäljiltä Leppävirralla. Raskasmetallipitoisuuksia oli muurahaisissa, havuissa ja maaperässä. He kertoivat tuloksista Särkiniemen kaivoksen yleisötapahtumassa 2022.
Mitä Savonlinnan kuolleille järville on tapahtunut kolmessa vuodessa? Onko jätealueella tehty toimenpiteitä? Ei. Onko myrkkyjen virtaus Saimaaseen estetty? Ei. Onko alueella malminetsintälupa? Kyllä.
Silmiinpistävää on se, että vastuullisena toimiva ELY ei ole tehnyt asialle mitään 30 vuoteen. Savonlinnan ympäristölautakunta puolestaan teki tutkintapyynnön 2023, Etelä-Savon ELY:stä ja kaivosyhtiöstä. On outoa, että alueen todellisen ekologisen tuhon laajuutta ei ole vieläkään kartoitettu. Kukaan ei tiedä tuhojen vaikutusta eläimiin tai järvien pohjalajistoon, vaikka Savonlinnan seutu on tyypillistä viitasammakoiden ja lampikorentojen esiintymisaluetta.
Vuosikymmenten hiljaisuus kaivostuhoista saisi jo päättyä. Kuolleiden järvien karmea perintö ei parane vaikenemalla. Ekosysteemissä myrkyt siirtyvät aina seuraavalle; kasveihin, eläimiin sekä lopulta ihmiseen itseensä.
Se tiedetään, että kuolleissa järvissä vesi on hapanta ja kalaa ei enää ole. Kaivosluvan myöntäjän ei edelleenkään tarvitse pohtia kauaskantoisia seurauksia eikä kukaan tee pitkäaikaisvertailuja hankkeiden järkevyydestä luonnon kannalta. Nyt kulutuksen alttarille uhrataan sijoitusten nimissä järvet, metsät, eläimet ja ihmiset. Missä on kansallinen omatunto?
Tämä mielipide on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 24.10.2024