Vaalipuinti ja muuta mukavaa
Vaalipuinti ja muuta mukavaa
Heti alkuun, tuhannet kiitokset kaikille äänestäneille! Täällä piti hetki sulatella ja odotella ennekuin pääsin kirjoittamaan aiheesta jälkipuintia. Sain molemmissa vaaleissa reilut 30 ääntä. Se kertoo, että meitä terveen elämän arvoihin tukeutuvia on jo olemassa.
Sain viestejä vaalien aikaan, kiitos niistäkin. Moni pohti, että kannattaako antaa ääntään sitoutumattomalle pienpuolueen ehdokkaalle, sillä läpimenomahdollisuus on pieni. Tämä on hyvää pohdintaa. Kiitos teille rohkeudestanne, jotka silti teitte niin! Se on toivon ääni maaseudulle ja terveimmille arvoille. Se luo uutta, vaikka valtuustoon sillä ei nyt päässytkään. Jostain on kuitenkin aloitettava.
Henkilökohtaisesti näen, että vaaleissa ei ollut mitään uutta. Miljoonatukipuolueet jyräsivät odotetusti eikä aitoa keskustelua käyty julkisesti. Minulle ehdotettiin ennen vaaleja, että hakeutuisin isomman puolueen listoille mutta sen verran olen arvojeni mukainen, että sieluni ei ole myynnissä. Isoissa puolueissa on puoluekuri, johon toiminta perustuu. Se on perustuslainvastaista toimintaa. En vaan voi allekirjoittaa sellaisia arvoja. Brändäys ja egoilu näyttää olevan osa isojen puolueiden vaalipeliä, johon minusta ei ole. Uskottavuus tulee puolueesta. Mutta kaikki tietävät puheet ennen vaaleja ja vaalien jälkeen.
Pieni ja köyhä puolue ei vaaleissa pärjää. Näinhän sen halutaankin menevän, että ennakoitavuus säilyy. Vaali-into lopahti itselläni siinä kohtaa, kun paikallislehti Länsi-Savo ilmoitti tukevansa vain tiettyjä isoja puolueita. Se oli varmasti oikein hyvä taktiikka isojen puolueiden näkökulmasta mutta eihän se demokratiaa ole. Kun kaikki ehdokkaat eivät ole vaaleissa samalla viivalla (vaan puolueviivalla), se ei ole avointa eikä läpinäkyvää. Raha ja ostetut mainospaikat siis määrittelevät vaalitulosta. Voisiko lehdistöä alkaa reilusti kutsua propagandamediaksi?
Kunta- ja aluevaalit siis tuli ja meni. Paha maku epätasa-arvoisesta kohtelusta sekä jälkisotkut hylätyistä ja postiin unohtuneista äänistä. Monta valitusta ja kantelua lienee aiheesta mennyt. Mikkelissä törkeintä oli Lähemäen äänestyspaikan toimimattomuus. Kahdella äänestyskopilla olisi pitänyt äänestää vaalipäivän aikana yli 5000 ihmistä, joilla oli äänioikeus käyttämättä. Jonoa siis oli. Tämä siksi, että äänestysalueita oli yhdistetty vastoin Oikeusministeriön suositusta.
Yhteenvetona haluan kuitenkin punnita vaaleja kokonaisuutena ja kokemuksen kautta. Hyvä maku jäi kohtaamisista ja päällimmäisenä kantaa kiitollisuus. Olen hyvilläni, että sain mahdollisuuden nostaa uusia näkökulmia esille ja puhua niistä ääneen. Rohkaisin julkisesti ihmisiä kertomaan ääneen omia mielipiteitään.
Yhdestä asiasta olen myös todella iloinen. Pääsin yhdessä vaalipaneelissa kertomaan myönteisen tunnistamisen menetelmästä ratkaisuna kohtaamattomuus ongelmiin. Kun päätöksenteko ja eletty todellisuus ovat kaukana toisistaan, ongelmia syntyy. Niitä on nähtävillä paljon. Jos enemmän toimittaisiin myönteisen tunnistamisen kautta ruohonjuuritasolta päätöksentekoon, maailma olisi varmasti erilainen, inhimillisempi, dialogisempi.
Myönteinen tunnistaminen on ihminen ihmiselle menetelmä eli yhteisten asioiden hoitamista niin, että ymmärrys kasvaa eikä supistu. Jospa meillä olisikin enemmän aikaa kuunnella eikä vain olettaa asioita. Tämän menetelmän kautta voisimme päästä parempiin lopputuloksiin. Kun yhteisössä ollaan aidosti kiinnostuneita ja tukena sekä luotetaan siihen, että tukea on tarjolla myös silloin, kun sen tarve on. Se ei ole varallisuudesta tai statuksesta riippuvainen asia. Ihmisarvon tulisi olla sama kaikilla.